26. heinäkuuta 2017

Tekstuaalista häirintää


Helsingin Sanomat julkaisi tänään jutun ”Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita Seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa”.

Toimittaja Liisa Niemen kirjoittamassa jutussa tilitetään, että ”[h]elsinkiläinen Liisa Jokelin kertoo joutuneensa sunnuntaina ahdistelluksi Sompasaunassa. Saunaa ylläpitävän Sompasaunaseuran puheenjohtajan mukaan häiriökäyttäytymistä on ollut jo viime kesänä”. Lehden mukaan asiasta moititut miehet puolestaan valittivat naisille heidän ”rajoittuneesta kehollisesta itsetunnostaan”, ja aiheesta vuodatettiin saavillinen saunavettä internetin keskustelulaareissa.

Omasta vaatimattomasta näkökulmastani ”seksuaalista häirintää” on esiintynyt ihmislajin alkuajoista asti, minkä merkiksi ihmiskunta on edelleen hengissä. Mikäli jotkut kyseisistä itkijänaisista ovat todellakin niin tyhmiä, että eivät ymmärrä alastomaan sekasaunomiseen liittyvän seksuaalisia merkityksiä, kannattaisi pysyä pois moisista yhteyksistä eikä kylvää omia ahdasmielisiä näkemyksiään nettiin.

Muita ihmisiä tapaus viisastaa vain sikäli, että se antaa näytön Helsingin Sanomien puolustelemasta feminismistä, jonka mukaisesti lehden naistoimittajat pyrkivät harjoittamaan seksuaalikäyttäytymiseen liittyvää elämäntapakontrollia ja tekstuaalista häirintää. Heitä puolustavat vain profeministiset mekkoeinarit, jotka naisten seksilakkoa peläten mielistelevät feministien harjoittamaa seksin panttausta.

Näyttöä syntyy tällä tavoin myös naisten ja miesten seksuaalisesta yhteensopimattomuudesta ja koko heteroseksuaalisen käyttäytymisen kompleksisuudesta sekä ongelmallisuudesta näinä nykyisinä feministisen vallankäytön, uuskonservatiivisuuden ja uusherrasmiesmäisyyden aikoina. Mainittakoon, että tämän kirjoittajalla ei ole osaa eikä arpaa asiaan, enkä ole Kalasatamassa sijaitsevaa kämäistä saunan rotiskoa koskaan kokeillut.